lauantai 13. maaliskuuta 2010

13032010

Vihdoinkin tämä neiti pääsee aloittamaan viikonlopunvieton. Takana on taas jokakuukautinen koulutusviikonloppu Jyväskylässä. Iso huokaisu, kun sai esitystekniikan portfolion palautettua sekä esiteltyä markkinointiprojektin aiheen seminaarissa. Alkukankeuden jälkeen opinnot JAMKissa alkaa vihdoin päästä vauhtiin. Eiköhän tästä vielä vestonomi tule!

Vaikka aurinko onkin viime päivinä pilkistänyt entistä enemmän, olen vilukissana jatkanut edelleen verhoutumista zaran villakangastakkiin, jonka bongasin 70% alesta noin kuukausi sitten. Mikä sääli olisikaan hankkitua sairaaksi kevään kolkutellessa ovelle.  Ja mikä sääli olisi sairastua ensi viikoksi, kun tämä suuntaa viikoksi ENGLANTIIN!! Minut tunteville on varmaan sanomattakin selvää, että kuinka paljon rakastan Englantia ja brittikulttuuria. Kyllä tässä vielä yhden novellianalyysin jaksaa vääntää, kun tietää, että  keskiviikkona kone starttaa kohti Manchesteria. Mutta sitä odotellessa oodi viikonlopulle!




perjantai 5. maaliskuuta 2010

TOO PERFECT

Mikä täydellinen päivä! Hyvät yöunet, auringonpaiste, kiireettömyys. Tyttö on ollut yhtä hymyä. Aamupäivällä poikkesimme poikaystäväni kanssa kulman takana sijaitsevassa CTRL:n showroomin mallikappalemyynnissä, josta mukaan lähti mekko, t-paita sekä neuletakki. Ja kyllä oli melkoista hulinaa CTRL:n pienissä tiloissa, nopeat söivät hitaat ja rekeiltä hävisi hälyttävän nopeasti tavaraa. Hetkeksi käsistä päästetty mallikappale oli hetkessä kadonnut uuden omistajan kainaloon. Hyvä mieli jäi kuitenkin omista löydöistä. Ajoitus oli mitä parhain, olimme paikalla puoli yhden jälkeen - vieläkö jotain mielenkiintoista oli jäljellä. 

Toinen päivän kohokohtani oli se, että tähän taloon saatiin vihdoin saumuri. Eläköön! Tätä on odotettu. Nyt vielä sovitusnukke ja tämän neidin työtilat olisi valmiit. Tai tässä tapauksessa tulisi puhua työnurkasta, tilaahan täällä ei ole!

Led zeppelin t-paita # Cow vintage
farkkupaita # vero moda
huivi # pieces
leggarit # pieces
cowboy bootsit # new look

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

HUOKAUS



Pelastuin vielä tänään jatkuneelta bussi- ja kuljetusalan lakolta vapaapäivällä. Huomenna en olisi ollut niin onnekas, jos bussilakko olisi jatkunut. Vantaalle Helsingistä on muutenkin niin surkeat kulkuyhteydet, että olisin joutunut turvautumaan osittain taksiin. Iso huokaus!

Tämä päivä on kulunut leppoisasti koulujuttujen parissa. Kaivoin pitkästä aikaa kaapista vesivärit, muotipiirustus -opukset, vesiväripaperia ja aloin tehdä esitystekniikan portfoliota, jonka deadline lähenee uhkaavasti. Alku kankeuden jälkeen, piirtäminen ja maalaaminen alkoi jälleen sujua - ja nautin suunnattomasti leppoisasta iltapäivästä mieheni työskennellessä pöydän toisessa päässä.

Pidimme myös pienen luovan tauon pyörähtämällä keskustassa. Kiertelimme päämäärättömänä muutamassa ketjumyymälässä, josta mukaan ei tarttunut kuin miehelle Carlingsista t-paita. Jotenkaan mikään ei innostanut - ja hyvä niin. Paluumatkalla kävin palauttamassa osan tilaamistani Sonia Rykiel pour H&M -malliston tuotteista ärrälle. Varmaan porukka onkin jo huomannut, että H&M:n Rykielin malliston kokomitoitukset ovat päin persettä. Omalta kohdaltani sain todeta seuraavaa: S-kokoa tilaamani paita ja yksiolkaiminen, musta neulemekko osoittautuivat todella isoiksi. S:n sijaa ne muistuttivat L-kokoa!!



Sarvikuono-koruni on saanut seuraajansa titiMadamin kokoelmasta: pantterin. Olen kerrassaan ihastunut suunnittelijan eläinmallistoon.

Nyt viettämään hyvin ansaittua leffailtaa. En tiedä kuinka nappiosuma tämä Looking for Eric - elokuva on, mutta nyt kaivataankin jotain aivot narikkaan - viihdettä.


jakku # New Look
paita # H&M
kissa-koru # TitiMadam